Opettajat uupuvat työssä, jossa työtahti ja työn vaativuus kiihtyvät huimaa vauhtia. Ammatillisesti päteville opettajille on turhauttavaa, ettei heillä ole resurssien puutteen vuoksi mahdollisuutta tehdä työtään niin hyvin kuin haluaisivat ja osaisivat. On todella surullista nähdä, kuinka paljon oppilaita yhdellä luokalla on. Millään ei ehdi antaa kaikkea tukea, huomiota ja apua oppilaille, vaikka huomaisikin oppilaiden vaikeudet ja huolet. Toisinaan tuntuu todella turhauttavalta, kun joutuu vain ignoroimaan yhden oppilaan ongelman tai hankaluudet, vaikka osaisikin auttaa. Ei vain voi, jos ympärillä on 30 vauhdikasta vipeltäjää omine vaikeuksineen.

On todella lyhytnäköistä politiikkaa, että koulutusrahoista säästetään. Samaan aikaan lasten ja nuorten mielenterveysrahojakaan ei ole kuin murto-osa niiden tarpeesta. Mikäli isoihin ja pieniin ongelmiin tartuttaisiin ajoissa, ne eivät kasautuisi ja kasvaisi. Tulevaisuudessa kaiken järjen mukaan kustannukset ovat entistä suurempia, kun yhteiskunnassamme syrjäytyvien ja murheellisten ihmisten määrä vain kasvaa. Tällä hetkellä Suomen vankiloissa olevista valtaosalla on lukihäiriö. Hetken Helsingissä oli tilanne, että lukihäiriöön ja muihin oppimisvaikeuksiin sekä sosiaalisiin ongelmiin pystyttiin puuttumaan ajoissa. Pelottaa ajatella, miltä tulevaisuus näyttää, jos vielä jatkamme nykyisellä politiikalla.

Erilaisiin rakennusprojekteihin tai vaikkapa Aleksanterinkadun lämmittämiseen kaupungilta kuitenkin löytyy varjoa. Kyse on priorisoinneista ja poliittisesta tahdosta. Vanhemmat, vaatikaa oikeutta!

Mielestäni ihmisten tulisi voida vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon ja systeemin tulisi olla mahdollisimman demokraattinen ja läpinäkyvä. Vain silloin ihmisten on todella mahdollisuus vaikuttaa. Siksi kunnallisvaalit ovatkin mielestäni erittäin tärkeä tapa vaikuttaa sekä lähialueen että samalla koko EU:n päätöksentekoon. Kunnat ovat niitä tahoja, jotka toimeenpanevat monia EU:n suosituksista. Tällä hetkellä EU on mukana esimerkiksi Maailman kauppajärjestön WTO:n palvelukauppasopimuksessa, GATS:ssa, jossa siis Suomikin on mukana EU:n kautta. GATS-sopimuksen tavoitteena on avata kaikki julkiset palvelut kaupankäynnille. Tämä voi johtaa lopulta Suomen tasa-arvoon pyrkivän hyvinvointiyhteiskunnan romuttamiseen. Kunnallisella tasolla on mahdollisuus vielä toistaiseksi päättää, millä tavalla ehdottoman tärkeät julkiset palvelut tuotetaan. Vaikuta nyt, kun vielä on mahdollista!

Kivihaassa sijaitseva talo vallattiin kesällä 2002 muutamaksi viikoksi. Järjestimme siellä päivittäin toimintaa ja kutsuimme kaikkia alueen asukkaita tutustumaan. Tuki ja kannustus yllätti meidät valtaajatkin. Päivittäisestä kahvilasta ja muusta ohjelmasta tuli suosittua myös naapuruston keskuudessa ja esimerkiksi muutamat alueen eläkeläiset kävivät kysymässä, onko jotakin, millä he voisivat auttaa toiminnan pyörittämisessä. Kahden viikon jälkeen meidät kuitenkin häädettiin. Kaupunki tarjoaa tiloja ainoastaan eniten maksaville riippumatta toiminnan tarkoituksesta. Poikkeuksena on kuitenkin kaksi vuotta sitten vallattu Herttoniemessä sijaitseva Siperiaksi nimetty talo keskellä metsää. Siellä on ollut aktiivista toimintaa valtauksen alusta lähtien.

Kaupungin tarjoamat nuorisotilat eivät tarjoa mitään edellytyksiä täysin nuorten omilla ehdoilla tapahtuvalle toiminnalle. Harvoissa paikoissa myöskään ikähaitari aktiivisten toimijoiden välillä on jopa yli 15 vuotta. Yhteinen poliittinen visio ja toimintatapa yhdistävät ja tarjoavat mielekästä tekemistä. Tällaisen toiminnan arvo pitäisi kaupunginkin tunnustaa ja luovuttaa nimellisellä vuokralla rakennuksia omaehtoiselle ja epäkaupalliselle toiminnalle.

Toisenlainen valtaus oli Lapinlahden sairaalan alueella sijaitseva Koivula-talo vuonna 2001. Talo oli jo päätetty purkaa, mikä olisi myös ollut yksi osa pois Lapinlahden sairaalalta, jonka jälkeen sairaalan lakkauttamista olisi ollut jälleen helpompi vauhdittaa. Pidimme taloa vallattuna yli kuusi viikkoa, jonka jälkeen taloa hallinnoinut Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiiri hääsi valtaajat. Mediassa valtaus sai kuitenkin paljon positiivista huomiota ja kaupunki kumosi purkupäätöksen. Koivula päätettiin kunnostaa ja tällä hetkellä se toimii nuorten mielenterveyspotilaiden tukiasuntona.

Eräänä syyskuun iltana tuli jälleen ties kuinka monetta kertaa sykähdyttävän lämmin ja tyytyväinen olo, kun vedin sisääni kotikaupunkiani, Helsinkiä. Katsoin Uuden ylioppilastalon viidennen kerroksen ikkunasta hämärtyneessä illassa loistavia erilaisia valoja ja ihmisten vilinää.

Kun lähdin pyöräilemään kotiin, kauniit ja onnelliset muistot tulvahtivat mieleeni VR:n makasiinien kohdalla. Yli 10 vuotta sitten yläasteaikoina löysin makasiinit, niiden vilkkaan ja rennon tunnelman, historialle tuoksuvat rakennukset ja kuluneet lattialankut. Siellä on ollut paikka hengähtää ja rauhoittua sekä osallistua erilaisiin tilaisuuksiin, juhliin ja keskusteluihin. Ihmismuuri monille kaupunkilaisille rakkaiden makasiinien ympärillä keväällä 2000 oli vaikuttava kokemus. Vieläkään ei ole liian myöhäistä pelastaa makasiineja ja elvyttää toimintaa. Ketjut kehiin purkamisvaiheessa, jos muu ei auta?

Töölönlahden ohi pyöräillessä tuli pieni selittämätön haikeus. Sen kauneus tuli niin yllättäen. Vastarannalla puiden keskellä tuikki siellä täällä yksinäisiä talojen valoja puiden luoman pimeyden keskeltä. Ne näyttivät jotenkin surumielisiltä valoilta, vaikka saivatkin seuraa toisistaan heijastuessaan Töölönlahden tyynen veden pintaan. Ainoa, joka liikehti pimeyden ja tuikkivien valojen keskellä oli valaistu vesisuihku lahden keskellä. Se näytti tanssivan keijukaisen hameen helmalta. Huokasin syvään ja jatkoin pyöräilyä pieni liikutuksen kyynel silmäkulmassa kimaltaen.

Keskuspuiston pimeys on yöllä ehkä vähän hurjaa. Ainakin ihmiselle, joka kuvittelee metsiin ties mitä hahmoja varjoihin piileksimään. Niin kai me kaikki tosin usein teemme. Samalla keskuspuiston metsät onnistuvat aina luomaan rauhallisen olon. Metsässä voi nuuhkia vuodenaikojen vaihtumista. Rakastan syksyn tuoksua. Sitä, joka enteilee myrskyjä, kirpeitä öitä ja värikkäitä lehtiä. Pitkien matkojen jälkeen Helsinkiä katselee hetken aikaa uusin silmin. Silloin aina ajattelen, että kyllä tämä vaan on hieno kaupunki. Missään en ole nähnyt kartalla niin paljon vihreää ja jopa ihan oikeita metsiä aivan keskustan lähellä. Kotimatka hiekkatietä ja pieniä polkuja pitkin puiden suhinan keskellä hiljentää mielen ja antaa hetken levon, vaikka vielä olisi opiskeluja tai milloin mitäkin hommia illaksi tiedossa.

Viimeinen alamäki. Hiekkaisella tiellä ja kovassa vauhdissa jyrkkä mutka aina vähän jännittää. Puristan tankoa kovemmin, mutta en raaski hidastaa. Vauhti kiihtyy ja puut vilistävät vieressä. Takki ja hiukset lepattavat perässä. Lätäkön vesi roiskahtaa päälle. Päädyn kotipihalle Ruskeasuolle. Onkohan Ville jo kotona?